Page 12 - Perhonsidonnan SM2013
P. 12
Suomalaisten Lohiperhojen ohiperhojen
Suomalaisten L
Muotokieli
TEKSTI JA KUVAT
JYRKI K. MELARTIN
äätös hankkia Aunesluoman tyi monenlaisia kokeiluja, uuden etsi- sielläkin oli kaikki toisin. No, olihan
"Sininen Kirja" ja liittyminen mistä, kehittämistä ja pohdintaa. Osa sielläkin hetkensä ja perhonsa.
PPirkanmaan Perhokalastajiin, pohdinnoista ja kokeiluista tuotti jopa Tuo aika oli niin kalastuksen kuin
ovat olleet seikkoja, joilla kummal- tunteen onnistumisesta. Se toinen osa töidenkin osalta minulle jatkuvaa reis-
lakin on ollut kauaskantoiset vaiku- taasen pudotti nuoren miehen nope- saamista, menemistä ja tulemista. Jos-
tukset. Täytyy myöntää, että noissa asti maanpinnalle. Pohjoisen lohijoil- sain vaiheessa alkoi vain tuntua siltä,
kerhoilloissa mm. Veli Autilta, Jouko ta palatessani jouduin yleensä totea- että kuppini rupeaa täyttymään. Olin
Ojanperältä ja Alpo Reholta saamani maan, että mukanani olleet perhot oli- valinnan edessä. Päätin pitää perhon-
sidonnan perusopit ja heidän, jopa vat joko värinsä tai kokonsa puolesta sidonnan osalta pari sapattivuotta.
filosofiset pohdiskelunsa kalastukseen olleet vääriä. No, olihan silloin myös Into perhojen tekemiseen palasi
ja sidontaan liittyen, antoivat parhaan hetkensä ja perhonsa. Pohjoisen lohi- muutaman välivuoden jälkeen. Ajan-
mahdollisen kasvualustan nuorelle jokien runsaat kävijämäärät saivat mi- hermolla minua oli kuitenkin pitänyt
miehelle. Sinisestä Kirjasta tallentuivat nut hakeutumaan Kuusamoon, Kuu- hyvä ystäväni Jukkis Järvinen. Hän
muistiini kuvat suomalaisista lohiper- singin rauhaan. Siellä sainkin naut- nimittäin "häiriköi" minua puhelin-
hoista. tia kalastuksesta ja luonnonrauhasta, soitoillaan ja kummallisilla kysymyk-
Tuosta käynnistyi todella aktiivinen tuon upean erämaajoen varressa. Kun- sillä, jotka liittyivät lohiperhojen mit-
perhonsidonnan täyttämä ajanjakso. nes perhokalastuksen MM- kilpailut tasuhteisiin. Kurkkuhäkilän pituus
Kalastusperhojen lisäksi, siihen liit- pidettiin Kuusingilla 1989. Sen jälkeen suhteessa koukun kitaan, siiven leveys
suhteessa koukun... mitä, mitä, mitä?
Kuulemani perusteella luulin hänen
tulleen hulluksi. Jälkeenpäin olen ym-
märtänyt mistä tuolloin oli kysymys.
Uudet tuulet olivat alkaneet puhaltaa
suomalaisessa perhonsidonnassa ja
kilpasidonnasta oli tullut totisinta tot-
ta.
Kun vielä myöhäisherännäisenä
hankin Syrjäsen Laurin ja Kanervan
Pertin Wanhat Suomalaiset Lohiper-
hot kirjan, alkoi sidonta maistua jäl-
leen toden teolla. Samalla tulin teh-
neeksi minulle tärkeimmän valinnan.
Tuo valinta kohdentui Suomalaiseen
Lohiperhoon.
Syy tuohon valintaani löytyy lo-
hiperhojemme muotokielestä. Toi-
sin kuin näkemissäni englantilaisissa
tuontiperhoissa, perhojemme niistä
poikkeavan, pitkän siiven ja rungon
Vanhojen perhorasioiden kätkemät salaisuudet toimivat minulle todellisena aarrearkkuna ja muodostama harmoninen kokonai-
inspiraation lähteenä. suus, olivat ne tekijät, jotka veivät mi-
nut mennessään. Tyytyväisyys valinta-
12 Keski-Suomen Perhokalastajat ry 2013